| Tiedotteet, Vastuullisuus

Syrjäharjun uudet luontopolut Petäjävedellä kutsuvat kaikkia liikkumaan

Syrjäharjulle on syntynyt uusi virkistymis- ja ulkoilukohde, kun Finsilvan maille on merkitty kaksi uutta luontopolkua. Upeaan harjuluontoon perustetut Kukkulapolku ja Harjukierros tarjoavat monipuoliset virkistymismahdollisuudet paikallisille ja matkailijoille.

Petäjäveden Luonto ry:n perustamat uudet luontopolut on suunnattu kaikentasoisille retkeilijöille. Helpohko, noin kahden kilometrin mittainen Kukkulapolku kulkee harjun itälaitaa, kun taas haastavampi Harjukierros on yli neljän kilometrin pituinen rengasreitti jyrkkine rinteineen. Pienemmän reitin puolessa välissä maastosta erottuvalla kukkulalla on taukopaikka, jossa voi nauttia eväistä ja vuodenaikojen mukaan muuttuvasta luonnosta.

Harjualue on merkittävää pohjavesialuetta. Uusilta reiteiltä on tie- ja polkuyhteys noin 3,5 kilometrin mittaiselle Syrjäharjun retkipolulle.

– Kun alueen reitit yhdistetään, voidaan puhua jo retkeilyalueesta, Petäjäveden Luonto ry:n puheenjohtaja Lauri Ijäs kertoo.

Lähiluonto kaikkien ulottuvilla

Uudet luontopolut ovat helposti saavutettavissa eri suunnilta ja ne sijaitsevat vain 8 kilometrin päässä Petäjäveden keskustasta. Polut palvelevat monenlaisia retkeilijöitä eikä merkityltä polulta eksy, joten luontoon on helppo lähteä.

–  Lähiluonnon tulee olla kaikkien ulottuvilla, Ijäs painottaa.
 
Kesällä 2024 avattujen polkujen tavoitteena on lisätä paikallisten mahdollisuuksia liikkua luonnossa arjen keskellä. Merkittyjä luontopolkuja ei seudulla ole paljoa, joten reittien lisääminen nähtiin tarpeelliseksi.

–  Poluilla voi tehdä lyhyitäkin retkiä, esimerkiksi käväistä nauttimassa maisemista harjukukkulan taukopaikalla. Suunnistustaitoisille mainioita lisäkohteita ovat Finsilvan mailla sijaitseva läheinen Arabiankorven luonnonsuojelualue ja pääreitiltä noin kilometrin verran pohjoiseen sijoittuva Natura-ohjelmaan kuuluva osuus vanhan metsän harjua, Ijäs kuvailee.

Finsilva edistää metsien virkistyskäyttöä

Polut on perustettu Finsilvan metsätalouskäytössä oleville maille. Polkujen rakentamisessa on hyödynnetty olemassa olevia polkuja ja metsänhoidossa syntyneitä ajouria. Lähtöpaikka on entisellä maa-aineksen ottoalueella, josta löytyvät opastaulu, kartta ja polun käyttöohjeet.

Metsien monipuolisen virkistyskäytön edistäminen on kirjattu Finsilvan strategiaan.

– Metsä- ja luontopääomayhtiönä haluamme kannustaa kaikkia liikkumaan metsissä ja luonnossa. Uskomme, että metsien talous- ja virkistyskäyttö käyvät käsi kädessä ja haluamme olla hyvä kumppani paikallisyhteisöille, Finsilvan maankäyttöasiantuntija Antti Ala-Myllymäki toteaa.

– Yhteistyö Finsilvan kanssa oli mutkatonta ja yhteydenpito sujui vaivattomasti. Lupa reitille saatiin viikossa, Ijäs kiittelee.

Polkujen käyttö perustuu jokaisenoikeudet-periaatteeseen, joten mm. metsämarjojen ja hyötysienien poimiminen on luvallista.

– Polun varrelta löytyy runsaasti mustikoita, puolukoita ja kantarelleja. Harjun kainalossa sijaitsevalta suolta voi löytää lakkoja, Ijäs vinkkaa.