Finsilva tuottaa taloudellista, sosiaalista ja ekologista hyvinvointia luonnosta. Yhtenä Euroopan suurimmista yksityisistä riippumattomista metsänomistajista olemme nyt astumassa uuteen aikakauteen. Seuraavan viiden vuoden aikana teemme muutosmatkan perinteikkäästä ja luotettavasta metsätalouden osaajasta kokonaisvaltaiseksi metsä- ja luontopääomayhtiöksi (Natural Capital Company).
Trendit muovaavat liiketoimintaamme
Toimialamme on isossa murroksessa. Ilmastonmuutoksen ja väestön kasvun myötä metsistä ja puhtaasta luonnosta tulee yhä kysytympi luonnonvara. Regulaatio tiukentuu, sertifioidun puun kysyntä kasvaa ja kompensaatiomarkkinat kehittyvät.
Uusituvan energian ja kestävästi tuotettujen bioraaka-aineiden kysyntä tekevät metsäisestä ja tuulisesta Suomesta myös kansainvälisesti houkuttelevan sijoituskohteen. Samalla teknologia tuottaa yhä tarkempaa tietoa luontopääomamme ympäristövaikutuksista, monimuotoisuudesta ja virkistysarvosta mahdollistaen täysin uudenlaisia lisäarvopalveluja.
Tulevaisuus tuo siis tullessaan kiinnostavia mahdollisuuksia, joihin olemme päättäneet tarttua.
VISIOMME ON VAHVA:
”Haluamme olla tunnettu edelläkävijä ja toimialavaikuttaja kestävän metsä- ja luontopääoman vastuullisessa ja monimuotoisessa hyödyntämisessä.”
Strategiset painopisteemme viitoittavat tietä kohti tavoitteitamme
Visiomme saavuttamiseksi teemme strategiassamme neljä keskeistä muutosta: haemme jatkossa entistä tavoitteellisempaa ja kannattavampaa kasvua metsätaloudesta, luomme uutta liiketoimintaa uusiutuvasta energiasta ja ympäristömarkkinoista, panostamme brändiin ja tunnettuuteen sekä nostamme vastuullisuuden ja luonnon monimuotoisuuden keskiöön.
Kehittyvä puukauppa ja metsänhoito
Metsätalous on tärkein kivijalkamme myös tulevaisuudessa. Kehitämme edelleen puukaupan kannattavuutta, turvaamme sertifioidun puuraaka-aineen saannin markkinoille ja haemme parempaa tuottoa maanjalostukselle.
Vastuullisuus ja luonnon monimuotoisuus
Kehitämme aktiivisesti kumppaneidemme kanssa metsien ekologista monimuotoisuutta. Hyödynnämme uusinta tutkimustietoa, luomme oman ilmasto- ja monimuotoisuusohjelman ja harjoitamme vastuullista toimintaa rahoitus-, palvelu- ja tuotemarkkinoilla.
Uudet liiketoiminnot
Otamme paikkamme uusiutuvan energian ekosysteemissä, olemme mukana määrittämässä kompensaatiomarkkinoita sekä luomme oman ilmasto- ja monimuotoisuusohjelman. Teemme myös entistä näkyvämpää ja monipuolisempaa T&K-toimintaa omalla brändillä.
Brändi ja tunnettuus
Vahvistamme näkyvyyttä ja sidosryhmäyhteistyötä niin valtakunnallisella kuin paikallisella tasolla. Luotaamme toimialaa, teemme visionääristä vastuullisuusviestintää ja tuomme rohkeita avauksia julkiseen keskusteluun.
Toimintamme nojaa merkitykselliseen missioon
Vaikka tartumme määrätietoisesti uusiin mahdollisuuksiin, pidämme kiinni hyvästä historiasta ja hyvin tehdystä työstä. Vakaa talous ja pitkät kumppanuudet sekä asiantunteva ja kustannustehokas organisaatiomme luovat hyvät edellytykset toteuttaa tärkeää missiotamme:
”Tuotamme taloudellista, sosiaalista ja ekologista hyvinvointia luonnosta.”
Tule mukaan strategiamatkallemme
Lue kuinka teemme muutosmatkan perinteikkäästä ja luotettavasta metsätalouden osaajasta kokonaisvaltaiseksi metsä- ja luontopääomayhtiöksi.